lauantai 8. elokuuta 2009

Vihdoin uutta!

Kirjoittaminen ja kuvien julkaiseminen on jäänyt. Jotenkin alkuinnostus korublogin pitämiseen vain hiipui. Nyt kuitenkin yritän taas herätellä harrastusta uudelleen. Onneksi sentään kiinnostus hopeaan, helmiin ja näpertelyyn ei ole hiipunut. Kaikenlaista on tullut tehtyä värkkäiltyä, vaikka kuvia en olekaan napsinut tuotoksistani.

Nyt siis asiaan. Ensimmäisenä esittelen Oilin, joka kiikkuu kesäisesti männyn oksalla. Muutaman kerran koru tippui varvikkoon, kun sitä oksalle yritin asetella. Oili on tehty jo joitain aikoja sitten ja se on ehdottomasti yksi suosikeistani. Isot renkaat ovat näyttäviä ranteessa. Rannekoru on jotenkin vaan rock. En tiedä pitäisikö koru patinoida. Tosin koru on ollut jo niin paljon käytössä, että patinoituu se luonnostaankin.

Oili puussa

Oili maassa



Toinen suosikkini on kuningasketju. Tämänkin ranneketjun olen tehnyt jo aikoja sitten, mutta vasta nyt sain ketjun kuvatuksi. Kuningasketju on yksinkertainen tehdä, mutta silti näyttävä.

Kuningasketju


Ei kommentteja: